lauantai 26. lokakuuta 2013

Kaikki sujuu aivan suunnitelmien mukaan...

Hei taas, on pitänyt jo vähän aikaa sitten päivitellä blogia, mutta en vain ole saanut aikaiseksi, mutta kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Edellisessä postauksessa kerroin, että Ennin alkuraskaus on sujunut hyvin ja tiineysultrassa näkyi 6 pentua. Tällä hetkellä viikkoja on kohta takana 7 ja maha on todellakin kasvanut mittaviin mittoihin. Tässä pari kuvaa todisteeksi.

Ennin maha noin 5 viikkoa astutuksesta

Ennin maha noin 7 vko astutuksesta 

Selvää pyöristymistä on siis tapahtunut :). Tämän lisäksi Ennin ja Kideen yhteiselo on sujunut noin viikon verran ilman ihmeellisempiä kähinöitä. Kissat voivat nyt siis jo olla kahdestaan ilman valvontaa työpäivänkin ajan ja nukkuvat keskenään. Vielä välillä tulee pieniä tilanteita, mutta Kide ei ole enää sähissyt Ennille ja näin laukaissut tilannetta, joka helposti johti suurempaan kahakkaan. Ennistä on myös tullut paljon lempeämpi ja hellyydenkipeä, joten tämäkin on voinut johtaa tilanteeseen, että se haluaa vain kiehnätä ja olla toisen lähellä.
Tässä yhteiskuva kisujen lempipaikalta nojatuolista ja Kideellä hyvin päättäväinen ilme ;).

Kide ja Enni

Kide on saanut nyt astmaan lääkkeeksi kortisonia ( 1/2 tablettia Prednisolon 5 mg päivittäin), joka on samalla myös lopettanut korvien rapsuttelun. Eläinlääkäri tarjosi myös inhalaattoria, mutta koska tuo ehkäisee myös korvien rapsuttelua, en nähnyt järkeä vain hengitystehin kohdistuvaan lääkitykseen, koska silloin korvien rapsuttelu voisi silti jatkua. Tämä myös vihjaa sitä, että Kideellä voi olla joku ruoka-aineallergia, josta aiheutuu korvien kutinaa. Tämän voisi selvittää myöhemmin eliminaatiodietiillä, mutta nyt mennään tällä, koska nyt on hyvin vaikea eroitella kuka syö mitä ja Ennin tilasta johtuen vaikea muuttaa ruokavaliota molemmilta.

Ennillä on myös ollut hieman karvojen nyppimistä, johon saatiin sitten eläinlääkäriltä Zylkene-kuuri. Zylkeneä voi siis käyttää tiineyden aikana ja sen tulisi auttaa stressiin. Ennin karva on selkeästi parempi ja se vaikuttaa rauhallisemmalta, mutta kyllä se siltikin nyppii itseään. Ei ehkä ihan samassa mittakaavassa kuin aikaisemmin, mutta ei se ole kokokaan kadonnut. Voi olla, että nyppiminen johtuu myös epämukavasta olosta, koska lähinnä Enni nyppii karvoja mahasta ja kyljistä. Mutta tilanne on hieman kohentunut, en tiedä johtuuko se kuurista vai tiineyden etenemisestä.

Tässä kaikki tällä kertaa, pidetään edelleen sormet ristissä ja katsotaan mitä sieltä mahasta tulee seuraavan kuun puolessa välissä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti