maanantai 7. lokakuuta 2013

Paljon hyviä uutisia ja hieman huonojakin...

Hei

Taas on vierähtänyt ihan kauhesti aikaa siitä, kun viimeksi on tullut päivitettyä tätä blogia, mutta varmasti parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

Eli surullisen episodin jälkeen sai Eviralta tuossa loppukesästä avausraportin, jossa ei todettu minkäänlaista infektiota tai vikaa yhdessä pennussa, jonka sinne lähetin. Raportin mukaan kyseessä oli hengetön pentu, joka ei ole hengittänyt ja kuolinsyyksi oli todettu synnytysperäinen stressi. Eli sinäänsä helpottava uutinen, että pennut olivat siis aivan elinkelpoisia, mutta jotain siis oli tapahtunut ennen synnytystä tai synnytyksen aikana, niinkuin jo itse tiesinkin. Tässä siis hyvää se, että pennuilla ei ollut mitään infektioon vastaavaa, joten se on nyt sitten karsittu pois tästä surullisesta tapahtumasta.

Enni oli siis fyysisesti kunnossa, ja noin 3 vko päästä tuli uusi kiima ja päätin astuttaa Ennin samantien, kerta mieskin oli jo valmiina. Haettiin mies kotiin ja hormonit hyrräsivät hieman liikaakin. Kide (kastraattityttö, joka on ollut meillä kauemmin kuin Enni) päätti hieman sähistä tälle miehelle ja samana hetkenä Enni oli kuin tuli ja leimaus ja hyökkäsi Kideen päälle surutta. Nopeasti kissat saatiin erotettua ja nuoripari vessaan, mutta Kideelle tämä pieni kolaus Ennin ja sen yhteiselämään.

Kide epäluuloisena tarkastelee tilannetta kollin tulon jälkeen

Enni ja sen mies Laddie (Kaloke Kasango) tulivat hyvin toimeen ja astumisia tapahtui yhden päivän aikana noin kymmenen, joten toisena päivänä kissat vain tyytyivät yhteiseloon ja toistensa paijailuun.

Nuoren parin häät (ja jälleen vessassa)

Heti miehen vierailun jälkeen Kideen ja Ennin välit ovat olleet hieman kaksijakoiset, välillä Enni kaipaa kaveria ja välillä Kide on hänelle todellinen uhka, jonka pitää tietää paikkansa. Tämän vuoksi ei myöskään konflikteilta ole vältytty. :/ Enni ja Kide siis tulevat toimeen välillä, mutta niitä ei uskalla jättää kahdestaan yksin ja kotona ollessakin pitää valvoa, että lisää kahakoita ei tule.

Parhaimpina hetkinä voidaan nukkuakin yhdessä

Tänään siis on päivää alle 4 vko astutuksesta ja tänään myös käytiin Ennin kanssa tiineysultrassa. Ennillä on siis tällä hetkellä jo näkynyt tiineys jo punaisista nisistä, mutta tällä kertaa mentiin varmuuden vuoksi katsomaan monta pentua olisi tulossa. CatVetin mukava henkilökunta otti meidän vastaan ja mahasta löytyi monta sikiötä. Varmuudella en voi sanoa, mutta luultavasti 6 pentua olisi tulossa! SIIS KUUSI! Enni sai vielä mukaan Zylkene kuurin, koska hormonihirmu myös nyppii itsestään karvoja, joten toivottavasti saadaan stressitasot hieman tasaisemmaksi tuon kuurin myötä. Toivottavasti tällä kertaa kaikki menee hyvin. No marraskuun puolessa välissä on h-hetki, joten sitä odotellessa. 

Enni masu 3,5 vko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti