tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kissanäyttelyt: KES-KIS ja SUROK

Hei taas!

Tupunan ensimmäiset näyttelyt KES-KIS:ssä menivät loistavasti, lauantaina pikkukisu oli EX1 ja sunnuntaina EX1 ja tuomarin paras (NOM)! Sunnuntain paneelissa oli vastassa kaunis valkoinen balineesi, joka vei voitoin, mutta pikkukisu käyttäytyi niin mallikkaasti, että ei haittaa tuo ollenkaan. Puskutraktori nimensä mukaisesti halusi vain olla sylissä paijattavana. Ei minkäänlaista merkkiäkään stressaamisesta! Lauantaina mukaan tullut Kide oli vähän toista maata ja jännitti hirmuisasti. Tästä huolimatta Kide valmistui Premioriksi (eihän siinä mennyt kuin 8 vuotta :))! Tässä parit kuvat kisuista KES-KIS:stä


Kide menestyi sekä veteraaneissa ja sai Premier-tittelinsä!


Tupunan mielestä EX1 ruusuke maistuu hyvältä ja omistajan mielestä kultahippu skumppa!


Tämän lisäksi käytiin nyt sitten Surokissa yhtenä päivänä Hämeenlinnassa. Olisin ilmoittanut kisut molemmille päiville, mutta lauantai oli mennyt jo täyteen niin onneksi kisut pääsivät sunnuntaiksi näyttelyyn. Ykällä ei ollut maailman paras päivä ja hänestä kyllä näki sen. Sertinsä hän sai, mutta tuomari ei halunnut kisua tuomarin paras valintaan, koska Ykä oli niin pahalla päällä. Hyvä päätös tuomarilta ja Ykäkin sai sitten loppupäivän saidatella rauhassa. Tupuna oli täysin Ykän vastakohta ja jännityksestä huolimatta pysyi koko päivän puskutraktorina! <3 Ja menestystä tuli myös: pikkukisu oli EX1 ja tuomarin paras pentu (NOM) ja tämän lisäksi vielä värin paras (BIV) kovassa seurassa! Aivan mahtavaa pikkukisulta!


Hähhää, lällälää, mä näytän sulle kieltä!


Josko mä nyt saisin sen lelun kiinni?


Pikkukisu ei jaksanut poseerata enää ruusukkeiden kanssa


Yksy-pyksyllä ei ollut paras päivä, märisijä sturdissa

Lopuksi vielä pari edustuskuvaa pikkukisusta paneelissa, jossa Tessa otti kuvia


Moikka, mä oon Tupuna, kuka sä oot?


Siniset säihkysilmät ja katse kaukaisuuteen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti