lauantai 9. tammikuuta 2016

Miss Jenkings! Jotain raidallista atlantin toiselta puolelta ja hieman omakohtaisia kokemuksia tuontikisun hankinnasta

Eli pitkän odotuksen jälkeen vihdoin hän on täällä, eli kissalamme uusin vahvistus;


Melkatz Midnight Sun of Viitakon, Sia f 21


Tätä kaunotarta on odotettu loppukesästä asti Floridasta tänne Suomeen. Miamin matkan kylkiäisenä tämä vähän yli 6 kk pikkuneita matkasi kanssamme Suomeen. Kissa tulee Melkatz-kissalasta, joka on CFA kissala Floridassa ja siellä kasvatetaan lähinnä Colorpoint Shorthair kissoja (eli siamilaisia, joilla on tabby, kilpikonna tai punainen naamio). CFA luokittelee siamilaisiksi vain neljä pääväriä, ruskea-, suklaa-, sini- ja lilanaamiot, joten nämä erikoisemmat naamiovärit simskuissa ovat heidän mukaansa Colorpoint Shorthaireja CFA:n mukaan. Miss Jenkinsillä, (tai lyhyemmin Mittyllä) on suvussaa kuitenkin vain siamilaisia, joten vaikka se ei CFA:n normien mukaan ole siamilainen, omaan Fife kasvatukseeni se sopi vallan mainiosti.

Olen kasvattajana yrittänyt saada itselleni tabbynaamio tyttöä lähes kaikista pentueista, mutta sitä ei valitettavasti pentueisiini syntynyt. Tämän lisäksi Suomessa ei ole tällä hetkellä montaa puhdasta tabbysiamilaista jalostuksessa, joten mahdollisuudet saada tabbyja pentueisiin ovat suhteellisen heikot. Tämän takia mielessäni oli jo vähän aikaa kypsytellyt idea tuoda kissa ulkomailta. Miamin matkan realisoituminen heinäkuussa teki tilanteen teoriassa mahdolliseksi, Kyselyiden, muiden kasvattajien konsuloinnin  ja sukutaulujen tuijottamisen jälkeen löytyi Mitty. Mittyn avulla saisin kasvatukseeni kaipaamaani tabbya ja samalla toisin Suomeen hieman erilaisella sukutaululla varustetun siamilaisen, joka laajentaa puhtaiden siamilaisten geenipoolia.



Mitty on siis rekisteröity CFA:n, joten ensimmäiseksi minun pitää rekisteröidä se Fifeen, jotta voin edes miettiä kasvattamista. Se on todettu PRA negatiiviseksi, mutta siitostestien yhteydessä varmistan sen vielä verikokeesta (ensimmäinen testi on otettu poskisolunäytteestä).

Miss Jenkins ottaa rennosti rankan matkan jälkeen

 Vaikka kaikki kuljetuksen ja Suomeen tuomisen kanssa menivät hyvin, niin tämän pitkän prosessin edetessä huomasin, että kissan tuominen ulkomailta vaati paljon viitseliäisyyttä ja verrattain paljon myös rahaa. Ensinnäkin kissan tuonti USA:sta vaatii sitä, että ottaa selvää mitkä kaikki asiakirjat ja rokotukset kissalla pitää olla, että sen ylipäätään saa tuoda Suomeen. Tämän lisäksi täytyy löytää kasvattaja, joka haluaa myydä kissan ulkomaille ja se voi olla hankalaa ja monet kasvattajat pyytävät ulkomaille myymistää pennuista kalliimman hinnan. Tähän päälle pitää ottaa huomioon myös kissan tuontikulut joko rahdin kautta tai itse tuomalla lentokoneessa. Tämän lisäksi pitää ottaa myös huomioon mahdolliset uudelleen rekisteröintikulut, tms. jotka kasvattavat tuotikissan kuluja entisestään. Kun nämä kaikki ottaa huomioon on ihan ymmärrettävää miksi tuontikissojen käytöstä jalostuksessa pyydetään isompia maksuja.

Tämän lisäksi tuontitavaran kanssa saa olla tarkkana, koska ostopäätös tehdään lähinnä kuvien ja videoiden kautta. Tämän lisäksi kun kyse on kissoista, jotain kompromisseja voi joutua tekemään, koska kukaan ei voi taata, että tähän pentueeseen syntyy juuri sellainen pentu, jonka sinä haluat. Itselleni kompromissi oli hankkia kilpikonnatabby tyttö, mieluiten olisin ottanut ihan vain tabbytytön, mutta niitä ei ollut tarjolla tai muutenkaan edes tulossa, joten oli päätettävä otanko kilpikonnatabyn vai en pentua ollenkaan. Tämän lisäksi ainakin siamilaisilla, eri järjestöt painottavat eri ominaisuuksia. Fifessä haetaan paljon tyypikkäämpää pään muotoa ja isoja korvia, mutta kissan väristä annetaan paljon anteeksi varsinkin kissan vanhetessa. CFA:ssa sen sijaan kissojen silmien ja turkin väriin kiinnitetään enemmän huomiota ja tähän pyritään myös jalostuksessa. Mittyn silmien väri ja turkin sileys on enemmän kuin upea, mutta korvat voisivat olla vähän isommat ja silmät eivät niin pyöreät.


Skarppina ja vähemmän skarppina

Kaiken kaikkiaan olen tuontikissaani hyvin tyytyväinen ja ettävihdoinkin sain  Miss Jenkinsin kotiin asti. Nyt sormet ristissä odotellaan myös tälle pikkukissalle kiimaa ja muutenkin hyvää tulevaisuutta.