tiistai 18. marraskuuta 2014

Uutisia, uutisia, pentu- ja näyttelykuulumisia

Heippa taas!

Viitakon ensimmäinen pentue on nyt jo yli vuoden! Aika rientää todella nopeasti, vastahan ne olivat sellaisia pikku palleroisia! Näyttelyissäkin ovat jo avoimessa luokassa, niin ne vain kasvavat. Ery-Sydin 40-vuotisnäyttelyssä Ykä oli ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa ja pääsi TP-valintaan asti, mutta valitettavasti oli hieman hermostunut, joten tuomari ei halunnut ottaa riskiä, ettei pää kestä paneelissa. Tässä pari kuvaa Ykä-miehestä näyttelyssä

 Are you talking to me?!

No tän kerran voi posettaa vähän kunhan saan olla täällä pesässä rauhassa.

Ykästä on tullut niin komea! Toivottavasti jossain vaiheessa saadaan tästä miehestä myös jälkeläisiä aikaseksi, aika näyttää. Seuraavan kerran näyttelyissä ollaan nyt tulevana viikonloppuna Turussa, Turokin näyttelyssä. Saa tulla moikkaamaan, siellä nähdään!

Tämän lisäksi on nyt hyviä uutisia siten, että Viitakon Tähtönen (aka Töppönen) on tiineenä. Meille on tulossa kirjaimellisesti maailman paras joululahja, jos kaikki menee putkeen. Töppösen laskettu aika osuu juurikin jouluviikolle, joten jouluna riittää kiirettä. Töppösestäkin on tullut hieno nainen, Tässä pari kuvaa (toivottavasti) tulevasta mammasta.

 Töppönen ja hänen lakipalvelija Onni

 Tässä on hyvä ja lämmin...

Jouluvalot pilkistää jo masussa.

Pennuissa mahdollisuus kaiken värisiin naamioihin raidoilla tai ilman. Kyllä tabby-babbyjä on toivottavasti tulossa! Tässä vielä linkki pawpedsiin: pawpeds.com/db/?a=p&ids=7:992802;6:1085054;2:877182&g=4&p=sia&date=iso&o=ajgrep

Meillä kotona kastraatit viettävät leppoisia päiviä, eivätkä stressaa. Parasta huvia on tällähetkellä ollut nukkuminen ihmisten sylissä ja uusien lelujen jahtaaminen. Lisäksi Ery-Syd:istä tuodot herkut maistuvat. Tässä pari kuvaa meidän kotioloista.

Näin meillä nukutaan!

 Enni ei arvostanut, kun hänen kallisarvoinen nukkumapaikka ihmisten päällä tuhoutui, 
kun palvelijan piti päästä vessaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti