torstai 13. heinäkuuta 2017

Näyttelykuulumiset ja muutakin kivaa...

Hei taas ja pitkästä aikaa näyttelykuulumisia!

Kes-Kis järjesti näyttelyn ja vihdoin toteutui kauan haaveiltu vanhojen nelosten (itämaisten rotujen siis) BreedBIS Siam-Orientin järjestämänä. Koska tälläinen vihdoin järjestettiin oli minulla mukana 3 kissaa. Täytyy todeta, että jo 3 kissan kanssa oli sellaista hulinaa TP-valinnoissa ja muutenkin arvosteluissa, että en tiedä miten ihmiset, joilla on mukanaan esimerkiksi 5 kissaa, selviävät! :)

 Päästiin paikan päälle!

Tupunalla (Viitakon Matami Mimmi) oli edessä sertikisa, eli se kilpaili toisen saman luokan kissan kanssa kumpi ansaitsee kyseisen luokan sertin. Tupuna voitti kisan ja sai CACIB-sertin ja jäi näin ollen sertijumiin Suomessa. Tupunan pitäisi siis saada seuraava sertinsä ulkomailla, jotta se voi valmistua seuraavaan luokkaan eli International Championiksi (IC). Jenkingsin (Melkatz Midnight Sun of Viitakon) oli ainoa kilpikonnatabbynaamio, joten se sai sertinsä ja kunniamaininnan päivän parhaasta turkista! TP-valinnossa molemmat tytöt tippuivat ensimmäisinä, mutta olen tyytyväinen, että molemmat saivat sertinsä ja tuomareilta hyvät arvostelut.

Pikkumies eli Pontus (Viitakon Aamunkajo) oli viimeistä kertaa pentuluokassa. Tuomarin mukaan poika olisi voinut hyvinkin olla jo nuorissa, mutta menköön tämä kerran vielä pennuissa. Pontus sai hyvän arvostelun ja kovasti kehuttiin sen piiiitkäääää häntää. Häntä kuulemma jatkuu vaan ja siinä on ihana väritys. Lisäksi kehuja tuli silmien väristä ja lihaksikkaasta vartalosta. Korvat olivat vähän pystyt ja pää näyttää nyt hieman pieneltä kroppaan verrattuna, mutta luultavasti se tasoittuu ajan myötä. Pontus hävisi TP-valinnat 5 kk pitkäkarva itämaiselle, mutta onneksi TP-valinnoista saatiin parit hyvät kuvat. Pontuksen kuvista isot kiitokset Krista Jännärille!

 Syliapina (Viitakon Aamukajo)

Mä vaan venyn ja venyn ja venyn....

Loppu hyvin ja kaikki hyvin. Näyttelyistä jäi hyvä mieli ja oli mukava nähdä niin paljon vanhoja nelosia samassa näyttelyssä. Lisäksi koska kyseessä oli BreedBIS näyttely, itämaiset rodut arvosteltiin ensimmäisenä mikä oli virkistävää. 

Kaikkemme annettiin, joko täältä kohta pääsee pois?

Lopuksi vielä ilouutinen, eli Pontukselle on löytynyt sijoituskoti! Pontus muuttaa Riihimäelle ihanaan kotiin, jossa on paljon kissatietämystä jo entuudestaan! Olen niin iloinen, että tälläinen ratkaisu löytyi ja asia saatiin sovittua! Sijoituskodilla oli vain yksi ehto, joka johti siihen, että minulla on nyt kasvattajanimianomus myös CFA:n puolella. Tämän jälkeen siis Pontus rekisteröidään vielä CFA:n alle ja nyt sitten minullakin on kasvattajanimi myös CFA:n puolella. Lopuun vielä Pontuksen parhaat osat lähemmin tarkasteltuna :)

Tiikerijätskitikku, eikun....

3 kommenttia:

  1. Hei!

    Kissajuttujen perässä tulin blogiisi (ihania kissoja), mutta kiinnitin huomiota myös jossain kuvassa näkyvään kivannäköiseen lattiaan. Onko se korkkia? Jos on, niin kuinka korkki toimii kissojen kanssa, onko arka materiaali?
    Kiitos, jos viitsit vastata näin ohi blogin aiheen. :)

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Meillä on tosiaan makuuhuoneessa ja keittiössä korkkilattia. Eli oikein olet bongannut :) Korkkilattia on ihanan pehmeä ja lämpimän tuntuinen jalkoihin. Kissamme eivät ole sitä naarmuttaneet tai muutenkaan käytöllään rikkoneet, mutta kosteuden kanssa pitää olla varovainen. Tämän takia käytössämme on kissoilla ruokakuppien aluset ja sähköinen vesiastia on erillisessä korkeareunaisessa astiassa. Koska aluksi tätä emme tajunneet on korkkilattiaan tullut pieniä vaurioita varsinkin juoma-astian kohdalle. Jos nyt uusisin lattiaa niin laittaisin keittiöön ehdottomasti vinyylikorkkilattia, jossa korkin hyvät ominaisuudet ja vesikestävyys yhdistyvät.

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Kiitos paljon vastauksesta! :)

    VastaaPoista