perjantai 15. kesäkuuta 2018

Rekisterikirjat ovat täällä, pennut 11 vko

Hei taas!

Pennut kasvavat kohisten ja parhautta on se, että jo 3 pentua on tällä hetkellä varattu! Eli vähiin käyvät nämäkin pikkupennut. On ollut ilo näyttää pentuja pennunkatsojille, koska nee ovat niin rohkeita ja tulevat heti katsomaan kukas nyt tuli. Tuntuu enemmän siltä, että pennut ovat itse myyneet itsensä, koska ovat menneet muun muassa nukkumaan pennunkatsojan paidan sisään tai omatoimisesti nuolaisseet vähän nenästä :D Tämän lisäksi kasvattajakaverit Derazan, Kaspektin ja Kelmikerhon kissaloista pääsivät vihdoin katsomaan pentuja. Pennut liehittelivät myös kasvattajat ja saivat kehuja ulkomuodostaan ja ihanasta luonteestaan. Oli todella mukavaa tavata kasvattajakavereita taas pitkästä aikaa! Nyt on taas näyttelykuulumiset ja pentuetiedot siamilaisten kannalta päivitetty!

Viitakon Lankalauantai fiilistelee Nooran (Kaspekstin kissala) polvella

Viikko sitten tulivat myös pentujen rotukirjat. Niissä ei vielä ole merkintöjä, mutta seuraavalla kerralla, kun käydään eläinlääkärillä niihin tulevat rokotukset ja mikrosirutiedot.

neljä eri hienoa rotukirjaa, neljälle upealle pikkukissalle!

3 pentua on nyt varattu ja ainoa, joka etsii sitä oikeaa kotia on Viitakon Rairuoho (Rane). Hän ei ole mikään arkajalka, mutta harkitsee ennenkuin toimii, mikä ei ole niin yleistä itämaisten rotujen kanssa. Hän on myös aikamoinen sylitakiainen ja nauttii kovasti silityksistä ja rapsutuksista. Jos kotiisi mahtuu pohdiskeleva ja ehkä vähän introvertti ruskeanaamio siamilainen, niin Rane on ehdottomasti sinne sopiva. En haluaisi myydä sitä isoon laumaan, koska vähän herkkänä poikana hän nauttii rauhasta ja rakkaudesta eikä niinkään hälinästä.

Rakkauspakkaus Rane (Viitakon Rairuoho) <3

Kaiken muun lisäksi Jenkings on alkanut omimaan pentuja. Tupuna ei tästä liiemmin välitä ja on vain tyytyväinen, kun toinen jaksaa pestä ja hoivata pentuja ja itse voi keskittyä siihen oleelliseen eli syömiseen. Pennut ovat myös tottuneet 2 vuotiaan taaperomme toistuviin kanteluyrityksiin ja siihen, että niitä kannettaan milloin syömään ja milloin nukkumaan. Ne ovat ottaneet ragdolleille ominaisen lötkömäisen olemuksen kun tyttäremme ottaa ne syliin ja kantaa ne vaikka vessaan. Lapsemme on hyvin kiinnostunut pennuista ja haluaisi hoivata niitä koko ajan.

 
Pennuilla on paru tunnollista hoitajaa mamman lisäksi

Pennut ovat myös alkaneet syömään valtavia määriä ja tämän jälkeen riekutaan ympäri taloa milloin pallon tai jonkun muun lelun perässä. Valtava hitti lelu on edelleen kulkushuisku, jonka kanssa leikitään vain erikoistapauksissa. Jos se olisi vapaasti käytössä, siitä ei varmaankaan olisi enää mitään jäljellä. Riekkumisen jälkeen alkaa nopeasti väsyttä ja silloin pitää etsiä paikka joko veljen, mamman, isompien kissojen tai ihmisen vierestä. Seuraavalla viikolla on seuraavat rokotukset, tässä kaikki tällä erää!

Täytyy syödä hyvin, että jaksaa nukkua ihmisen kanssa







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti